Kivikylän-logo

Eero Alhonmäki on makkaramestari

Minua kutsutaan usein makkaramestariksi. Virallinen tittelini on kuitenkin tuotekehitys- ja laatupäällikkö.

Ei ole sattumaa, että työskentelen juuri liha-alalla. Isoisäni oli karjanostaja, ja isäni työskenteli Kankaanpäässä Maanlihan makkaratehtaalla, kunnes tuli Raumalle töihin Erkki Aallon lihataloon 1960-luvun alkupuolella.

Ensimmäinen kesätyöni oli 13-vuotiaana isän työpaikalla ruohonleikkaajana. Osallistuin siellä vähän kaikkiin töihin jo ennen kuin ehdin täysi-ikäiseksi; sain kokemusta lihanleikkaamisesta, pihvinteosta ja pakkaamisesta. Minulla on siis jo 40 vuoden kokemus alalta.

Opiskelin Rauman merikoulussa kokiksi, ja olin aina kesätöissä Erkki Aallolla. Jatkoin opintoja Turun teknillisessä oppilaitoksessa, ja silloinkin vapaa-ajat ja lomat täyttyivät jo tutuksi tulleella alalla. Työskentelin Poutulla kesäisin, ja talviaikaan myin lihaa viikonloppuisin Kupittaan Citymarketissa. 

Insinööriksi valmistuttani olin hetken myymässä makkara-alan laitteistoa Kevin Alpina Oy:ssä. Menin Vatajalle asentamaan koneita, ja jäinkin sinne tuotantopäälliköksi.  

Kivikylälle tulin vuonna 2001 juuri hankitun Huittisten tehtaan toiseksi työntekijäksi. Olen koko ajan ollut mukana tuotekehittelyssä.

”Palvarin lihapyörykät saivat alkunsa, kun yhdelle Huittisten tehtaan rasvapaistolinjalle toivottiin löytyvän käyttöä. Kehittelimme sitä varten lihapullan. Kohta linjalla valmistettiin niitä kahdessa vuorossa.”

Nyt pyörykät tehdään Säkylän tehtaalla, ja niiden suosio vain jatkaa kasvuaan. Resepti on pysynyt täsmälleen samana. Palvarin lihapyörykät ovat Suomen suosituimpien einesten joukossa. Uskon sen olevan lihaisuuden sekä onnistuneen maun ansiota. Myös rakenne on miellyttävä.

Kauppa odottaa jatkuvasti uutta myytävää. Tuotekehittelylle ei ole muita rajoja, kuin mitä oma pää asettaa. Meillä on noin 700 erilaista tuotetta, kun pakkausvariaatiotkin lasketaan mukaan. Emme sano koskaan ei ideoille.

Tällä viikolla olen kehitellyt yhtä reseptiä – järkeillyt valkuaisaineiden oikeaa määrää. Ne sitovat rakennetta makkaramaiseksi. Lisäksi tilasin maustefirmalta mausteita ja sain sieltä apua ideoihini.

Seuraavaksi menen Huittisiin kokeilemaan uuden makkaran tekoa. Jauhelihapihvit työstän täällä Säkylässä. Minulla on molemmissa paikoissa työtilat sekä pieni koekeittiö.

Ideat tulevat milloin mistäkin. Yhdessä vaiheessa haluttiin myyntiin raakamakkaroita, mutta hanke ei silloin edennyt valmiiksi tuotteeksi. Ajatus saattaa silti nousta myöhemmin esille uudestaan. Silloin on kaikki valmiina toteutukseen.

Kivikylällä ei ole koskaan kyseenalaistettu reseptiä sen kalleuden takia. Hinta on laskettu vasta, kun on valmista. Olemme menneet laatu edellä, eivätkä tuotteemme ole markkoinoiden halvimpia. Hyvä tuote syntyy hyvistä raaka-aineista.

Terveisin,

Eero Alhonmäki

Kivikyläläiset

Kysyttävää?

Lähetä Meille Viesti