20-vuotta sitten Kivikylän maalaispalvi valittiin Suomen parhaaksi. Synttäreiden kunniaksi kinkkujen KUNKKU sai arvoisensa pakkauksen ja pääsi tänään Helsingin Sanomien paraatimainospaikalle!

20-vuotta sitten Kivikylän maalaispalvi valittiin Suomen parhaaksi. Synttäreiden kunniaksi kinkkujen KUNKKU sai arvoisensa pakkauksen ja pääsi tänään Helsingin Sanomien paraatimainospaikalle!

Liha ja ruoka -lehti teki jutun herkullisista kastikkeistaan ja liemistään tunnetusta Soocista.Jutun voi käydä lukemassa tämän linkin
Valmiiksi kypsennettyjä perinteisiä uuni- ja palvikinkkuja sekä tietenkin tuoresuolattuja! Joka talouden kokoja löytyy. Palvikinkut on palvattu, kuten
Alkaa olla lahjapohdintojen vuodenaikaa monissa huusholleissa ja yrityksissä. Pohdintoihin kannattaa ottaa mukaan myös Kivikylän herkulliset lahjavaihtoehdot. Meiltä
Kölnin Anuga-messut ovat yksi maailman merkittävimmistä elintarvike- ja juomateollisuuden tapahtumista! Anuga-messuilla on yhteensä noin 140 000 kävijää
Iltalehden makuraati on puhunut. Kivikylän Palvarin lihapyöryköille voitto!“Kivikylän Palvarin lihapyörykät olivat raadin mielestä lihaisia, hyvän makuisia sekä
Aja Lapin kirkolta kilometrin verran Eurajoen suuntaan. Käänny vasemmalle Huiluntielle. Jatka ohi suulien ja maalaistalojen, sukkuloi läpi