Kivikylän-logo

Ässät ja Lukko kohtaavat ainutlaatuisessa talviklassikossa ulkojäillä – Porin tekojääradalle nousee lähes 9 000 hengen katsomo

Tässä satakuntalaisessa voimannäytössä on vahvasti mukana myös Satakunnan suurin liha-aitta, Kivikylän Kotipalvaamo!

Tammikuussa 2025 järjestettävä ottelu on ensimmäinen Porin Ässien ja Rauman Lukon kohtaaminen taivasalla 54 vuoteen. Satakuntalaisen voimannäytön budjetti on yli miljoona euroa.

Jääkiekko palaa juurilleen, kun Porin Ässät ja Rauman Lukko kohtaavat kahdesti ulkojäällä Porin tekojääradalla 24. ja 25. tammikuuta 2025. Liigatason ulkoilmaottelua ei ole Suomessa pelattu vuoden 2017 jälkeen, jolloin HIFK ja Kärpät ottelivat Helsingin Kaisaniemessä.


Porissa nähdään paikalliskamppailujen klassikko, sillä toisistaan ottavat mittaa kaksi todella perinteistä kiekkokaupunkia, Pori ja Rauma. Edellisen kerran Ässät ja Lukko kohtasivat toisensa ulkojäillä marraskuussa 1970. Seuraavana kesänä Porin jäähalli sai katon Suomen mestaruuden kunniaksi.


Talviklassikkoa varten Porin tekojääradalle rakennetaan tilapäiset katsomot lähelle pelikenttää lähes 9 000 katsojalle. Viereiseen halliin rakennetaan valtava tapahtumakeskus vip-vieraille ja yhteistyökumppaneille. 


Pitkään hautunutta ideaa on pitänyt hengissä Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:n puheenjohtaja Rafael Eerola. Kaksi perinteisesti vastakkain ollutta joukkuetta saatiin yhteistyöhön. Urheilua tukemaan halutaan uutta liiketoimintaa. Sen jälkeen suunnitelmia ja laskelmia on tehty yötä myöten. Projektin budjetti on yli miljoona euroa. Tapahtumasta kantavat vastuun molemmat seurat yhdessä.


Myös Porin kaupunki on ollut tärkeä yhteistyökumppani mahdollistamassa tapahtuman toteutusta. Seurat haluavat kaupungin lisäksi kiittää tapahtuma-alueella normaalisti toimivaa jääpalloseuraa Porin Narukerää hyvästä yhteistyöstä. 


”Huolimatta siitä, että seurat ovat normaalisti napit vastakkain, pakkohan tämä älyttömän hyvä idea maalin on viedä. Lisätään yhteistyöllä vastakkainasettelua”, lausuvat Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas ja Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kuin yhdestä suusta.


Molemmat toimitusjohtajat korostavat, että kyseessä ei ole vain kaksi jääkiekko-ottelua vaan paljon enemmän. 


”Vastakkain ei ole vain kaksi seuraa vaan kaksi saman maakunnan kaupunkia. Vastaavaa asetelmaa ei ole Suomessa muualla. Suuressa ulkokatsomossa tästä tulee kamppailujen kamppailu”, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen sanoo.


”Porissa ja Raumalla jääkiekko on merkittävä osa molempien kaupunkien identiteettiä. Suurtapahtumalla on myös iso merkitys koko maakunnan yrittäjille ja taloudelle, Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas sanoo.


”Poriinhan tämäkin piti tuoda”, Ässien Lehtinen hymyilee.


”Olisimme mielellämme pelanneet Raumalla, mutta olosuhdeasiat ratkaisivat. Tapahtuman luonteeseen kuuluvia merkittäviä riskejä saatiin tällä valinnalla pienennettyä. Ja muutenkin meillä on niin hyvät kannattajat, että edellisissäkin Porin peleissä meillä on ollut kotietu katsomoiden puolella”, Lukon Kunnas vastaa.


“Tapahtuma kunnioittaa seurojen perinteitä ja on satakuntalainen voimannäyttö koko kiekkoilevalle Suomelle”, Lehtinen sanoo.


Satakunta haluaa näyttää suomalaiselle kiekkoperheelle, että asioita rakkaan lajin eteen täytyy tehdä enemmän, näyttävämmin ja rohkeammin. Suomi tarvitsee tässä ajassa yhteishenkeä nostattavia tapahtumia ja tulevaisuudenuskoa. 

Lisätiedot

toimitusjohtaja Mikael Lehtinen, Porin Ässät, 040 045 8697

toimitusjohtaja Jukka Kunnas, Rauman Lukko, 040 0613 012 

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp

Ajankohtaista

Uusi rouskuvan ruokaisa kesäsalaatti!!

Mäkitalon farmin salaattia ja Kivikylän GLUTEENITTOMIA lihapyöryköitä, täydellistä!! Palvarin lihapullasalaattia löydät palvelutiskeiltämme, Kivikylän tehtaanmyymälöistä sekä toriautoistamme. https://www.kivikylan.fi/tuotteet/muut/palvarin-lihapullasalaatti/

LUE LISÄÄ »

Kysyttävää?

Lähetä Meille Viesti