Kivikylän-logo

Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!

Myyntiketjumme keskushyökkääjä Mika Haanpää palasi Hullulenkistä Lappiin hyvä saalis mukanaan.

”Kesätreenit” käynnissä myös Kivikylässä

Vaikka kotimainen kiekkokausi päättyi jo aikoja sitten, niin Kivikylän ykkösketju ei lepää! Kivikylän myyntiosasto on tehnyt kovasti töitä ensi kautta varten. Viime viikolla myyntiketjumme keskushyökkääjä Mika Haanpää ehti kutsua useiden seurojen edustajia Huittisiin, Hullulenkin tiloihin.  Siinä missä jääkiekkojoukkueetkin valmistautuvat pitkää kautta varten huolellisesti kesällä, niin ”Kesätreenejä” tehdään myös Kivikylässä, jotta keittiöiden ja kioskien puolellakin hommat toimivat loistavasti.

Haanpään johdolla maisteltiin uusia herkkuja ensi kaudelle. Mukana olivat muun muassa Liigasta Lukko, Ässät, KooKoo ja SaiPa, lisäksi Mestisseuroista TuTo. Voit siis jatkossakin löytää Huiluntuhdin ”kisamakkarana” monestakin paikkaa! Kisamakkarana Huiluntuhtia saa ympäri Suomea jo ainakin 75 eri joukkueen tai seuran myymänä.

Vieraille maistatettiin Kivikylän uutuustuotteita, esimerkiksi niin broilerin kuin possunkin sisäfileestä valmistettuja paneroituja herkkuja. Näille herkuille makua oli tuomassa salaperäinen Kivikylän Chilimajoneesi. Lisäksi tarjolla oli muun muassa kypsiä Herkkuwingsejä ja halleihin mahdollisesti uutuutena saapuvaa Bratwursthodaria.

Paikallisuus edellä – kuitenkaan muita unohtamatta

Kuten raaka-aineiden hankinnassa, myös seurayhteistyössä, paikallisuus on meille tärkeää. Seurojen kanssa yhteistyössä olemme kuitenkin laajentaneet reviiriämme koko Suomen mittakaavaan. Paikallisuus on kuitenkin tärkeää meille, ja esimerkiksi Lukko on Kivikylälle edelleen suurin yhteistyökumppani urheilun saralla. Lukon toimintaan ja hallille, Kivikylän Areenalle, lähtevät ruoka-aines määrät ovat omaa luokkaansa muihin verrattuna.

Kaikki joukkueet ja seurat ovat Kivikylälle tärkeitä, kokoluokasta välittämättä.  Tavoitteena on tarjota seurojen kautta yleisölle yhä maukkaampia pelieväitä!

Kaikki joukkueet ja seurat ovat Kivikylälle tärkeitä, kokoluokasta välittämättä. Tavoitteena on tarjota seurojen kautta yleisölle yhä maukkaampia pelieväitä!

Muutakin kuin jääkiekkoa

Vaikka lätkäkausi onkin ohi, niin raudat ovat kuumina monilla muilla joukkueilla, joissa olemme tavalla tai toisella mukana. Raumalla viihdyttävää ottelua kannattaa mennä seuraamaan vaikka Otanlahteen, jossa Feran superpesisjoukkue lyö palloa kenttään, samalla Otanlahden grilleistä kannattaa hakea esimerkiksi Huiluntuhtia tai muita grilliherkkuja. Mikäs sen parempaa kuin kaunis ilma, hyvä peli ja vielä paremmat pelieväät?

Harmiksemme menestys on kuitenkin hieman karttanut meidän seurojamme, mutta onneksi menestystäkin on tullut. Naisten lentopallossa Hämeenlinnan Lentopallokerho, jonka mukana olemme matkanneet, voitti jälleen Suomen mestaruuden!

Mestaruussaunassa Huiluntuhti mestaruusmakkarana maistuu vielä paremmalta!

Kivikyläläiset

Kysyttävää?

Lähetä Meille Viesti