Mari-kokin joulumuistot

Valmistuin neljä vuotta sitten ravintolakokiksi, ja sen jälkeen olen työskennellyt Kivikylän Lapin keittiössä. Näin joulukiireissä minua näkee paljon myös myymälän puolella, mutta pääasiassa valmistelen ruokaa lounaalle, joka on myymälässä arkisin klo 11-14. Lisäksi teen ruokaa myymälän yläkerrassa olevan juhlapaikan tilaisuuksiin.
Joulunalusaika Kivikylällä tuo mieleen paljon lapsuusmuistoja. Vanhempani Kaija ja Esa Lammila olivat tämän talon porsaantuottajia. Muistan sen ajan, vaikka eläimistä luovuttiin jo kun olin ihan pieni.
Joulun valmistelu alkoi perheessäni, kun noudimme puolikkaan sianruhon Kivikylältä. Meillä oli taksikäytössä ollut Toyota Hiace, jossa oli takana penkit molemmin puolin. Takaisin tullessa me lapset istuimme penkeillä ja sianpuolikas makasi keskellä autonlattialla.
Kotona äiti ja isä leikkasivat ruhon. Osa joulutraditioita oli kinkun suolaus. Se oli iskän hommia. Isossa saavissa oli suolavettä ja kinkku oli sidottu puupalikoilla niin, että se ei päässyt pintaan.
Kinkun paistaminen oli jännittävää. Me vahdimme yhdessä iskän kanssa aaton vastaisena yönä kinkun paistumista. Kun se otettiin uunista, äidillä ja isosiskolla oli tapana syödä nahka pois päältä.
Makkarantekoa varten hankin Kivikylältä tänä vuonna 10 kiloa sian kieltä, saman verran sian sydämiä ja 15 kiloa jauhelihaa. Lisäksi tarvittiin tuollaiset 80 metriä sian suolta. Sitä saa ostaa meiltä 5-7 metrin tuubeissa.
Isä ja äiti keittävät kielet ja sydämet jo makkaratalkoita edeltävänä päivänä. Ne jauhetaan kypsänä lihamyllyn läpi sipulin kanssa. Sitten jauheliha ja kaikki muut ainekset sekoitetaan joukkoon ja tehdään makkarat ja kypsennetään ne. Isä toimii makkaroiden paistopäällikkönä.
Syömme kotimakkaraa nimenomaan ennen joulua, sitä ei ole koskaan joulupöydässä. Jonkin verran makkaroita jää pakastettavaksi.
Tänä vuonna minulle on tulossa ihan erilainen joulu. Menin edellissyksynä naimisiin ja olemme mieheni Turon kanssa hankkineet oman talon. Olen tähän asti viettänyt jouluni aina äidin ja iskän tykönä, mutta tänä vuonna lapsuudenperheeni kokoontuu meille joulunviettoon.
Olemme Turon kanssa ajatelleet hankkia joulupöytään palvatun kinkun. Siitä on pienempi vähti, kun olen täällä myymälässä töissä vielä aatonaattonakin ja on paljon muutakin valmisteltavaa.
Palvatun ostaessaan ei paistamista tarvitse yökaudet vahtia. Onhan siinä aina jännitystä ilmassa, ettei vaan pääsisi kinkku palamaan tai ylikypsäksi. Palvattu kinkku sopii kiireiselle, senkin voi halutessaan lämmittää.
Terveisin,
Mari Tammisto
Jaa mediassa
- Tilauskirja 2023
- Tilauskirja 2022
- Kivikyläläiset
- Kivikylän ahkerat kesätyöläiset täyttävät kauppojen hyllyt ja pihojen grillit!
- Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!
- Mistä ruokasi on kotoisin?
- Huiluntuhdin kuoreton on kokkaajalle huoleton
- Eurajoen kunta suosii lähiruokaa
- Kaikki eläinten hyvinvoinnin eteen
- Hullulenkki vei huomion Huittisissa
- Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
- Kivikylän rekryukot: "Haemme kovia työihmisiä kesäksi!"
- Kyläkaupalla tuoksuu ihana liha
- Lihateknologian osaajia täsmäkoulutuksella
- Firabelihommissa Kivikylällä
- Tuomas vastaa Säkylän lihatiskistä
- Jukka Viljanen on kauppiassukua
- Markku Matikkala syntyi liha-alalle
- Kivikylältä elintarviketekniikan opiskelijaksi
- Shakkia pelaava massanvalmistaja
- Junnilan sisarukset Säkylästä
- Sillantaat tuottavat sianlihaa
- Tuija on Kivikylän kovaääninen
- Juuso haluaa kokeilla kaikkea
- Haanpään vilkkaat veljekset
- Juku ja jälkipolvi Kivikylän joulupukkeina
- Mari-kokin joulumuistot
- Walleniuksille työ on melkein elämäntapa
- Lauri Mäkelä on karjakuski
- Äiti ja tytär Hullunlenkin myyjinä
- Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta
- Henna ja Juhani löysivät toisensa Kivikylällä
- Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä
- Eero Alhonmäki on makkaramestari
- Heli ja Taneli Nurmi tuottavat naudanlihaa Sastamalassa
- Eklöfin veljekset ovat töissä Huittisten makkaratehtaalla
- Kuisman maatila tuottaa sianlihaa Huittisissa
- Isä ja tytär Kivikylän palveluksessa
- Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias
- Pörröt ovat porsaantuottajia Säkylästä
- Jyräkosket tuottavat naudanlihaa Eurajoella
- Topias Marva on kesätöissä markkinoinnissa
- Anne Vuorio työskentelee Säkylän tehtaalla
- Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta
- Heimo Mattila on huoltopäällikkönä Huittisissa
- Hannu Ollila on keittiömestarina Lapin myymälässä
- Marjaana Rantapere on töissä Laitilan lihatiskillä
- Mika Kinnala on lähilihan tuottaja Laitilasta
- Laskutus
- Mediapankki