Kivikylan Kotipalvaamo Oy

Mehevää maalaiskyljystä metsästämässä

Raumalainen Olavi Laine on vakioasiakas Kivikylän palvelutiskillä S-market Äyhöllä. Lähellä asuessa askel vie sinne aina tarpeen vaatiessa.

– Ostelen yleensä meidän perheen lihat. 52 vuoden avioliiton jälkeen työnjako vaimoni Annukan kanssa on selvä. Minä hoidan nämä metsästyshommat.

Tällä kertaa Olavi on hakemassa maalaiskyljyksiä. Muualta ei hänen mukaansa löydy enää kunnon rasvapäällisiä kotletteja. Hän aikoo paistaa ne paistinpannulla mausteinaan vain suola – ja ripaus pippuria.
– Suolattu porsaanliha on maailman parhaita keksintöjä.

Äyhön lihatiskin esimies Kaisa Pipatti asettelee nähtäväksi maalaiskyljykset, joita reunustaa mehevä sentin rasvakerros.
– Rasvan tarkoitus on suojata kypsennyksen aikana, ettei kyljys pääse kuivumaan. Se antaa makua ja sen voi halutessaan ottaa pois ennen syömistä, opastaa Kaisa ravintolakokin koulutuksen antamalla asiantuntemuksella.

”Suolattu porsaanliha on maailman parhaita keksintöjä.”

Olavi tunnustautuu lihatuotteiden faniksi. Hän muistelee lapsuuden herkkua sotavuosien jälkeen: leivän päälle vedettyä paksua ihrakerrosta. Uuden omakotitalon sähkösauna ei puolestaan 1970-luvulla lämmennyt ilman, että samalla kypsennettiin makkaraa.

Rakkaus makkaraan on säilynyt. Tuoreessa muistissa on Kivikylän juustobalkanin metsästys.
– Sain maistaa sitä Lapin myymälässä ja jälkeenpäin lähdin etsimään kaupasta. Sitä ei löytynyt mistään, joten tulin tänne Äyhön palvelutiskille ja tein tilauksen. Niin helppoa se on!

Juustobalkan on hyvä esimerkki tuotteista, jotka eivät ole koko ajan valikoimissa. Vuoden ensimmäinen erä riistapätkää häviää tiskistä saman tien. Ihmiset täyttävät sillä pakkasen, kun eivät tiedä koska seuraavan kerran tulee lisää.

Kaisa muistuttaa, että Kivikylä koeponnistaa uudet tuotteet omien myymälöiden, myyntiautojen ja palvelutiskien kautta. Asiakkaat ovat asiantuntijoita, joiden ehdoilla uutta kehitetään.
– Jos tuotteita kysellään jälkeenpäinkin, ne todennäköisesti jäävät elämään. Maku ratkaisee. Ryynimakkara ja Juustotuhti ovat viime vuosien suosikit, jotka jäivät valikoimiin.

Poskilihat suosittuja

Lihatiskiltä tiedustellaan apua, kun halutaan toteuttaa television kokkiohjelmista tai ulkomaan matkoilta siepattuja ideoita. Viime aikoina on kyselty esimerkiksi porsaan ja naudan poskilihoja. Varsinkin nuoret kokeilevat mielellään jotain erilaista.
– Se haastaa meidät täällä myyntipäässä. Kuulostelemme asiakkaita herkällä korvalla. Haluamme pysyä mukana trendeissä ja tietää, mitä nyt syödään. Jos haetaan jotain, joka vain on possussa tai naudassa kiinni, me hankimme sen. Meillä on myös taito käsitellä liha halutulla tavalla, Kaisa vakuuttaa.

Hän korostaa, että palvelutiski auttaa niin erikoisuuksien kuin arkisten asioiden kanssa. Kaikilla myyjillä on takataskussa ideoita, tuli asiakas ostoksille väsyneenä töiden jälkeen tai hakemaan viikonlopun piristystä.
– Pystymme äkkiä tarjoamaan hyvän ja nopean sekä sen juhlallisemman vaihtoehdon. On meillä pykätty possunkruunujakin täällä lihatiskillä.

Perjantai on monelle Kivikylän asiakkaalle juhlapäivä. Silloin lihatiskiltä saa lämmintä uunikylkeä, jotka ovat muhineet Lapin uusissa savusaunoissa.

Välillä joku ruhon osa on taka-alalla ja tekee sitten taas paluun. Hyvänä esimerkkinä on possunlapa – välillä sitä ei mennyt juuri ollenkaan. Nyhtöpossun myötä yhtäkkiä kaikki mitä tuotetaan menee heti käsistä.

Lihan alkuperää kysyttäessä palvelutiskien väki voi kertoa ylpeänä Kivikylän savusaunalogon takaavan, että raaka-aine on lähellä tuotettua.
– Meillä ostoksilla ollessa ei tarvitse miettiä, mistä liha tulee. Kaikki tuottajamme tekevät työtään Lounais-Suomessa lähellä meitä.
– Tuoreempaa jauhelihaa saa hakea. Ruhot leikataan Lapissa. Vartissa ne on kuljettu tänne Äyhölle ja palat jauhetaan täällä takahuoneessa jauhelihaksi.

Kivikylän ylläpitämät S-marketien lihatiskit löytyvät näiltä paikkakunnilta: Rauma (Äyhö/Kehätie), Eura, Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Uusikaupunki ja Säkylä.

Copyright Kivikylän Kotipalvaamo Oy  |  Tietosuojaseloste  |  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet